Eilen istuin ystävieni luona iltaa ja puhuin eräästä rakkaastani joka ei vielä itse tajua olevansa täydellisen rakkauden arvoinen, ja koska todella rakastan häntä, sanoin että aito rakkaus on sitä että sä olet valmis tarvittaessa pistämään omat tarpeesi rakkaasi tarpeiden edelle. Samalla hetkellä näin tuon eilen postaamani memen mielessäni, ja taas on todistettu miten paradoksaalista elämä on. 

Ja kuinka tärkeää on jatkuvasti epäillä jopa omaa itseään koska vaikka on kokenut egokuoleman ei ego tästä fyysisestä maailmasta kuole sen mukana, paitsi että paradoksaalisesti joudut joka päivä sitä tapaamaan uudestaan. 

Elämä on jatkuvaa keikkumista eri vastapuolien välillä ja jos tapat egosi pystyt ymmärtämään että kumpikaan niistä puolista ei ole sen oikeampi tai parempi, kaikki riippuu näkemyksestä ja jokainen elää omaa todellisuuttaan. 

Elämän paradoksaalisuuden tajuaminen on samalla sen tajuamista, että kaikki elollinen on ihan saman arvoista, aina, totaalisesti.